My Kit Stories
Hei ja kiva kun vierailet sivuillamme!
My Kit Stories on perustettu vuonna 2014 ja vuoteen 2023 asti yrityksemme kulki nimellä Cameleon Finland. Laadukkaille kasvo- ja vartalomaaleille oli selkeästi kysyntää ja päädyimme tekemään yhteistyötä hollantilaisen Cameleon Professional Face&Bodypaint-sarjan kanssa, jonka hinta-laatusuhde sekä ideologia vastasi meidän toiveitamme!
Vuosien varrella tuotevalikoimamme on kasvanut laajasti! My Kit Stories -kaupan perustaja, useilla MM- ja SM-tason palkinnoilla palkittu Emma Räsänen työskentelee itse maskeeraajana sekä bodypainting-taiteilijana, ja meille on tärkeää, että valikoimaamme päätyy ainoastaan tuotteita, jotka koemme itse laadukkaiksi ja tarpeellisiksi omassa työssämme. Arvoihimme myös kuuluu, että emme aloita yhteistyötä brändin kanssa, joka on jo saatavilla Suomessa - teemme työtä etsien uusia, innovatiivisia ja laadukkaita tuotteita kunnioittaen kanssayrittäjiämme.
Teemme tiivistä yhteistyötä monien ammattilaisten, teattereiden, TV-tuotantoyhtiöiden ja maskeerauskoulujen kanssa kuunnellen heidän toiveitaan ja kehittäen toimintaamme myös sen mukaan. Suuri osa tuotteistamme soveltuu kuitenkin myös niin harrastelijoille kuin kuluttajille ihan joka päiväiseen käyttöön.
Toimimme verkkokauppana, mutta avasimme syyskuussa 2024 varastomyymälän Helsingin Kamppiin (Eteläinen Rautatiekatu 16a B, Helsinki), josta voit myös noutaa tilauksesi! Olet myös tervetullut paikan päälle tutustumaan valikoimaan ja tekemään ostoksia - sovithan etukäteen tulostasi laittamalla meille WhatsApp-viestiä +358400665089! Syyskuussa olemme avoinna satunnaisesti ja lokakuusta alkaen olemme auki aina tiistaisin klo 8-18 sekä torstaisin klo 16-20, muina aikoina sopimuksen mukaan.
Uutuuksista ja kaikesta toimintaamme liittyvistä asioista löydät ajankohtaista tietoa instagramistamme @mykitstories ja Facebookin suljetusta ryhmästä My Kit Stories, jonne olet lämpimästi tervetullut!
Ystävällisesti,
My Kit Stories
+358400665089
hello@mykitstories.com